Kiitos Kunnonlähde Kankaanpää!
SILMU-kuntoutus starttasi tammikuussa 2025 lähijaksolla Kankaanpään Kunnonlähteellä. Kyllähän sitä aamupalalla istuessa oli oma kutkutuksensa, kun ei tiennyt mitä oli luvassa. Onneksi ”kotikenttäetu” suojeli isoimmalta paniikilta – paikka oli ennestään tuttu ja lähellä kotoa. Ryhmämuotoisen toteutuksen lisäksi jännitystä lisäsi yöpymisvalinta, joka toi huonekaverin yllätyksenä. Jo ensihetkistä oli selvää, kuinka hyvä tuuri kävi! Vaikka keskustelut seilasivat vaikeiden ja hilpeiden asioiden välillä, liikuttiin samalla ovenavauksella tai erikseen, tunnelma oli turvallinen.
Sama turvallisuuden tunne jatkui ryhmässä ohjatuilla tunneilla sekä vapaa-ajallakin. Kokemukset, ajatukset ja tunteet saivat samaistumispintaa. Niin itkut kuin ilotkin olivat sallittuja – se helpotti hengittämistä. Vaikka ryhmässä (tilanne)huumori kevensi tunnelmaa, vaikeisiin kokemuksiin suhtauduttiin tilannetajulla. Läsnäolo sekä keskustelu oli hämmentävän luontevaa. Aloitusjaksolla juttua pulppusi niin, että todettiin yhteisen ajan loppuneen vallan kesken. Yhteydenpito säilyi myös etäjakson ajan. Entistä vahvemmaksi tuli ajatus siitä, ettei niinkään aika vaan syvyys luo merkityksellisiä yhteyksiä ihmisten välille. Jo pelkkä katse tai kohtaaminen, ja yksikin sana tai lause voi muuttaa omaa tai toisen elämää. Näin ollen yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa paljonkin – oikeesti.
Antautuminen hetkeen ja luottamus sen kannatteluun loi selkeyttä
Terveydentila vaikutti kuntoutuksesta selviytymiseen merkittävästi. Kun on vähäisten voimavarojen vuoksi tottunut arjessa ihan olennaisten asioiden hoitamiseen toipumisen/lepäämisen ohella, olihan se oudokseltaan haasteellista mennä lukujärjestyksen mukaan. Aamuherätykset jännitti, samaten se, oliko oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kyllähän sitä välillä tunsikin olevansa eksyksissä, vaikka kuinka oli nenä kiinni paperissa. Kun tuo keskittyminen, ajantaju ja muisti reistaa, kaikki muuttuu niin paljon vaivalloisemmaksi. Tulipa siinä haastettua omia uskomuksia, kuten sitä, onko myöhästyminen loppupeleissä niin kauheaa, kuin on pelännyt (ei ollut). Keskusteltiin myös siitä, millainen vivahde -ero on käskemisellä ja ohjaamisella. Olihan se hurjan miellyttävää seurata ohjausta, joka johdatti mm. maalaamaan mielimaisemaa, rentoutumaan, tekemään unelmakarttaa, ulkoilemaan sekä ihan extrana laulamaan hittiputkea vesijumpassa! Tokihan me myös oikein asiaakin ”opiskeltiin” ammattitaitoisella ohjauksella! Tietynlainen antautuminen hetkeen ja luottamus sen kannatteluun loi selkeyttä. Elämä voi olla myös hyvin yksinkertaista – kun sen oivaltaa. Ja olihan se nyt aivan luksusta päästä joka päivä valmiiden ruokien ääreen pohtimatta, mitähän sitä söisi.
Kepeää, edes osittain ohjattua vapaa-ajan toimintaa ryhmänä olisin toivonut enemmän. Kun on masennuksen vuoksi aikaansaamaton, niin helposti sitä jämähtää. Tosin välillä oli oltava ihan ajatuksissaan, otettava päivänokoset ja hellittävä kehoa porealtaalla ja saunalla. Hemmottelin itseäni myös tuunaamalla kuntoutuspaketin hieronnalla. Onneksi omista ryhmäläisistä löytyi seuraa vapaa-ajan aktiviteetteihin, kuten konserttiin, karaokeen, ammuntaan, pubivisaan ja bingoonkin. Lisäksi tuli käytyä lähiluonnossa.
Uutta elinvoimaa ja merkityksellisiä kohtaamisia
Kuntoutuksessa tavoittelin hyvinvoinnin parantumisen kautta elinvoimaisuuden lisääntymistä. Konkreettisena tavoitteena oli ajankäytön hallinnan parantuminen arkirutiinien rytmittämisellä. Toteuttamiskeinoina oli pyrkimys herätä aikaisemmin, aamupalan syöminen säännöllisesti sekä ulos lähtemisen kynnyksen madaltaminen, esimerkiksi valokuvauksen ”verukkeella”. Kuntoutustavoitteisiin kuului myös meneminen kohti ryhmässä keksittyä lempinimeä. Taiteentekijästä (lyh. Taite) tulikin oikeastaan itse itseään toteuttava ennustus. Oman arvomaailman selkiyttämisessä kävi ilmi, että olin laittanut pari olennaista arvoa ”väärään järjestykseen arvoportaikossani”. Olin nimittäin ajatellut, että ensin olisi oltava elinvoimainen (siis saatava esim. ravinto- ja liikunta-asiat kuntoon) ennen kuin voisi keskittyä taiteellisuuden toteuttamiseen. Kun aloin toteuttaa itseäni ja luoda enemmän monipuolisin taiteen keinoin, aloinkin olla elinvoimaisempi. Olin jo aiemminkin havahtunut siihen, että mitä parempi olo on omissa nahoissaan, sitä parempaa huolta siitä haluaa pitää. Muutos on hurjan paljon vaikeampaa itseinhosta käsin. Tässä maailmassa ollaan aika vinksallaan siinä, että keskitytään niin paljon enemmän pinnallisiin, kuin sisäisiin asioihin. Usein näkymättömissä olevat asiat ovatkin niitä parhaimpia ihmeitä. Mikäs sen hienompaa, kuin luoda niitä näkyväksi taiteeseen, kuten teksteiksi tai maalauksiksi sekä löytää musiikista ihan kuin omista kokemuksista sanoitettuja lyriikoita. Kannustan taiteen tekemisessä ensitöikseen luopumaan tarpeesta arvostella lopputulosta. Hetkessä eläminen, intuition kuunteleminen ja tunteiden ilmentäminen sekä näkyviin tuominen, voi saada toisissa aikaan ymmärrystä itseään, tunteitaan sekä kokemuksiaan kohtaan. Taiteessa kohtaavat luominen, terapia sekä vertaistuki – ihmisyys.
En olisi uskonut, että tarkoituksenmukaisen eristäytymisen jälkeen olisi löytänyt itsestään niinkin sosiaalisesti rohkean puolen sekä myös aran haavoittuvaisuuden, joka suorastaan tuskaili hiljaisuutta ja yksinäisyyttä kotona ruokapöydän ääressä ensimmäisen lähijakson jälkeen. Myönnettäköön, että kova ikävä oli. Jokainen ryhmäläinen puhutteli tavalla tai toisella – enkä usko, että yksikään näistä kohtaamisista olisi ollut sattumaa. Yhdessäolo hoivasi kokonaisvaltaisesti, eikä joistakin eheyttävistä halauksista olisi tahtonut irtaantua lainkaan. Kuntoutus oli laidasta laitaan tunteikas kokemus, joka teki kyseenalaiseksi monta seikkaa ”elämästä ennen kuntoutusta”. Koen myös, että kuntoutusajankohdankin suhteen tähdet olivat kohdillaan: ilman ennen kuntoutusta pisteestä toiseen johtaneita linjoja (tilanteet, opit, haasteet) olisin tuskin ollut vastaanottavainen edes ajatukselle ryhmämuotoisesta kuntoutuksesta. Ajattelen, että elämä tietyllä tavalla valmensi tähän – askel askeleelta.
Kuntoutus oli yksi elämäni vaikuttavimmista Taitekohdista
Kiitoksena kuntoutuskokemuksen mahdollistamista toteutin (jo syksyllä 2024 Kankaanpäässä Galleriassa esillä olleen luontokuvanäyttelyni ”Rauha on luontoni” aikoihin) mielessä muhineen ajatuksen lahjoittaa ”Kankaanpään neljä vuodenaikaa” -taulun jollekin paikalliselle taholle. Toivottavasti keskustan tuntumasta ikuistettujen kuvien tunnelma ja luonnon kauneus innostaa tutkimaan taidekaupunkia uusin silmin! Tämän lisäksi halusin lahjoittaa yhteistyössä taiteilijasisko Jonna Sorolan kanssa toteutetun taulun ”Näkymätön maailma”. Niin ikään näiltä seuduilta kuvatut luonnon yksityiskohdat ovat saaneet rinnalleen hahmoja, jotka kuvastavat symbolisesti niitä asioita, mitä emme silmillämme näe. Näkymättömän maailman ensimmäinen kuva on otettu Kankaanpään kaupunginmuseon pihapiirissä keväällä 2024, kun Lumoudu luonnosta tmi järjesti tapahtuman Niinisalossa osana European Geopark -viikon ohjelmaa. Viimeisin otos on puolestaan kuvattu kotikonnuilla Jämijärvellä.
Näkymättömän maailman ihmeitä on mahdollista kokea jokaisena vuodenaikana – myös Kankaanpäässä! Kuntoutus oli yksi elämäni vaikuttavimmista Taitekohdista. Sain inspiraatiota ja suuntaa siihen, mitä elementtejä elämääni arjen tasolla haluan – ainakin taidetta, hyvinvointia sekä luontohenkisyyttä. Masennuksessa yksi pahimmista oireista on (elämän)kipinän menettäminen, ja kuinka huippua olikaan löytää ja vahvistaa sitä tämän kevään aikana! Positiivinen ryhmäkokemus sai havahtumaan ihmisten iloa ja energiaa tuovasta vaikutuksesta! Uskon, että ryhmässä muodostui yhteyksiä, jotka säilyvät vielä kuntoutuksen jälkeenkin! Jos harkitsee ryhmäkuntoutusta hoitomuotona, kannustan unohtamaan aiemmat (ikävät) ryhmäkokemukset ja suhtautumaan sekä elämään, että itseensä uteliaisuudella. Anna elämälle mahdollisuus tapahtua, anna itsellesi mahdollisuus uuteen. Sano elämälle kyllä, tai edes ”No mikä ettei!”. Uskalla kokeilla – voit todellakin yllättyä iloisesti!
Päätösjakson jälkeisissä tunnelmissa haluttiin ryhmässä välittää kiitokset ihanalle, lämpimälle sekä ymmärtäväiselle ammattilaisjoukolle! Kuntoutusta kuvattiin monipuoliseksi, erittäin antoisaksi sekä hyödylliseksi, johon kannatti lähteä mukaan! Vaikka kuntoutus koettiin osin voimia vieväksikin, kuulluksi ja täysin ymmärretyksi tuleminen oli mielen lepoa – tuli tunne siitä, että sai hellittää hetkeksi! Eräänäkin iltana oli niin hyvä olla, että oli ihan ääneen sanottava, etten juuri nyt haluaisi olla missään muualla. Sydän on täynnä. Kiitos!
Tanja Sorola
Tiesitkö?
Sinäkin olet tervetullut Kelan kustantamaan Silmu-kuntoutukseen, jos sinulla on todettu lievä tai keskivaikea masennus tai ahdistuneisuushäiriö. Lue lisää Silmu-kursseista täällä.
Lue myös psykologimme Hanna Siiskosen kirjoittama blogiteksti ”Rohkenenko lähteä Silmu-kuntoutukseen?”